Yrittäjätarina: Parempi maailma lanka-apina kerrallaan

Käsityöläissuvun kasvatti Riikka Hytönen avasi eettisesti valmistettuja sisustustuotteita myyvän verkkokauppansa keväällä vuonna 2012. Virtuaaliovien auettua tunnelma oli odottava. Missä ovat asiakkaat? Heidät Riikka löysi konsultti Ville Tolvasen avulla.

Sydän johdatti käsityön verkkokauppiaaksi

Rakkaus käsitöihin ja yrittäjyyteen syttyivät Riikalla jo lapsuudessa. Ajatus omasta verkkokaupasta jalostui oman sisustusblogin kautta.

– Halusin osoittaa ihmisille, että on olemassa vaihtoehtoja. Kauniin kodin voi loihtia täysin eettisesti valmistetuilla tuotteilla. Tätä sanomaa levitin blogissani jo ennen verkkokaupan avaamista.

Verkkokaupan pyörittäjä myöntää, ettei digiympäristö ollut hänelle kovin tuttu ennen oman verkkopalvelun perustamista. Hän luonnehtiikin itseään digitalisaation myöhäisherääjäksi.

– En ole mikään diginatiivi. En lähtenyt edes Facebookiin ensimmäisten joukossa. Kun perustin verkkokaupan, oli kuitenkin pakko heittäytyä aallon vietäväksi. Kauppiaan on oltava siellä, missä asiakkaat ovat.

Verkossakin asiakkaat on ansaittava

Verkkokaupan lanseerauksen jälkeen ei tapahtunut mitään, sähköposti ei täyttynytkään tilauksista ja yhteydenotoista. Yritysmuotoilija Ville Tolvanen vahvistaa, että suurin haaste Werannasin tapauksessa oli asiakaskunnan löytäminen.

– Moni verkkotoimija erehtyy luulemaan, että kun saan kaupan auki, niin asiakkaat vain ilmestyvät jostain.

Asiakassuhteet on kuitenkin rakennettava kauppa ja asiakas kerrallaan.

– Jonkun on ensin haluttava löytää ja ostaa tuote sekä tehtävä ostopäätös. Hänen on myös oltava niin tyytyväinen, että kertoo ostoksestaan ja saamastaan palvelusta kaverillekin. Asiakkaan ajatuksen tasolla on siis kyse aika pitkästä polusta. Siinä saa kauppias keksiä kaikenlaista, että kauppa pysyy tuoreena ja mielenkiintoisena.

Werannasin digitarina tarvitsi kasvot

Werannasin digitaalisen toiminnan kehitystyö käynnistettiin laatimalla vaikutusstrategia, jossa määriteltiin keinot asiakkaiden löytämiseksi. Mistä asiakkaat tulevat, miten heidät houkutellaan verkkokauppaan.

– Brändille oli annettava kasvot. Halusimme tuoda esille ihmisen brändin takana. Riikka oli saatava ulos omilla kasvoillaan, bloggaamaan ja kertomaan verkkokaupan tarinaa, Ville toteaa.

Omilla kasvoilla esiintyminen tuntui verkkokauppiaasta aluksi epämiellyttävältä. Omien ajatuksien ja tarinoiden jakaminen suuren yleisön kanssa oli pelottavaa. Entä jos mokaan?

– Aluksi en missään nimessä halunnut näyttää naamaani. Sitten tajusin, että verkko on täynnä erilaisia yrityksiä ja niiden tarinoita. En olekaan ainoa. Yhtäkkiä esimerkiksi kirjoittaminen omalla nimellä ei tuntunutkaan niin isolta asialta.

Ville muistuttaa, että hienoinkin tarina jää kuulematta, jos sitä ei uskalla kertoa.

Ville Tolvanen ja Riikka Hytönen

Maailmanparannusta lanka-apina kerrallaan

Werannas on vahvasti arvoihinsa nojaava brändi, jonka myynti perustuu sen ideologialle.

– Kyse ei ole vain käsityöstä, vaan eettisestä designista, arvoista ja vastuullisuudesta. Vaikka puhumme kaupasta ja logistiikasta, Werannasin varastosta postitetaan itse asiassa palasia maailmanparannukseen, Ville toteaa.

Käyttötavaraa kauppaavan verkkokaupan yksi suosituimmista tuotteista on hieman yllättäen luomupuuvillasta valmistettu, sympaattinen lanka-apina. Villen mielestä Werannasin koko toiminnan ajatus kulminoituu tähän pehmoiseen vekkuliin.

– Ideologia on pääasiallinen syy ostaa Werannasin tuotteita. Tämä on maailmanparannusta lanka-apina kerrallaan, digisparraaja kuvailee.

Digisiipien kantavuutta on kokeiltava rohkeasti

Tarinoiden kertominen on tärkeää. Yhtä tärkeä on tietää, miten niitä kerrotaan, kulutetaan ja jaetaan. On ymmärrettävä, mitä verkossa kannattaa tehdä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään.

– Nuoren yrityksen kannattaa kokeilla mahdollisimman laajasti digimarkkinoinnin eri muotoja. On uskallettava kokeilla, mikä omalle yritykselle toimii parhaiten. Jokainen kivi on käännettävä. On kokeiltava esimerkiksi mainontaa, PR:ää ja sisältömarkkinointia, Ville toteaa.

Riikka kertoo alun olleen melkoista opettelua. Välillä siivet kantavat, välillä eivät. Hän muistuttaa, että tärkeintä on jatkaa opettelua. Periksi ei saa antaa.

– Välillä on hyvä laittaa päähän hieman ruusunpunaiset lasit, jotta ei enää seuraavana päivänä muista edellisen päivän tappiota.

Verkko ei tunnusta kotimaata

Seuraava askel kaksikon yhteistyössä on verkkokaupan kasvu ja kansainvälistyminen. Tätä varten on luotava tarkkaan mietitty kasvustrategia.

– Kun perusta on kunnossa, on alettava ajatella isommin. Tästä alkaa Werannasin maailmanvalloitus, Ville hymyilee.

Riikka kertoo, että yrityksellä on tälläkin hetkellä paljon kansainvälistä toimintaa, ja valtaosa kasvusta tulee juuri ulkomailta. Lämmittää sydäntä, kun tilauksia tulee myös muualta maailmasta, kuten Australiasta, Hollannista ja Ruotsista.

– Werannasin ideologia elää globaalisti, joten sillä on ystäviä ympäri maailmaa. Maailman joka kolkasta löytyy se porukka, jota sen sanoma puhuttelee. Siksi kansainvälistyminen on luontainen seuraava askel, Ville toteaa.

Digitalisaation kautta kansainvälistyminen käy luontevasti, sillä verkko ei tunnusta kotimaata. Parivaljakko kannustaakin yrittäjiä hyödyntämään rohkeasti digitaalisuuden tarjoamia mahdollisuuksia.

– Kun toimii suunnitelmallisesti ja periksiantamattomasti, siinä oppii huimaa vauhtia uutta, Riikka vakuuttaa.

– Eikä mitään pahaa voi tapahtua, Ville muistuttaa.

KUVA: Maija Astikainen

Viisi digivinkkiä yrittäjälle

Kasvava digitaalisuus on monelle yrittäjälle varjoissa vaaniva mörkö. Digiasiantuntija Ville Tolvanen vinkkaa, miten pääset digimatkallasi turvallisesti alkuun ja vältät syvimmät sudenkuopat. Lue Tolvasen vinkit

Teksti: Maikki Merilehto

Kopioi sivun linkki: