Reippaalle parempi fiilis ja vakuutusturva

Arkiliikunta lisää tutkitusti terveitä elinvuosia. Liikunta voi kasvattaa peruskunnon ja hyvän olon lisäksi myös vakuutusturvaa.

Milla hyppää ulos bussista muutamaa pysäkkiä ennen työpaikkaa. Aamureippailu kirkastaa mielen ja tuo energiaa uuteen päivään. Milla on tyytyväinen, sillä liikkuminen vaikuttaa positiivisesti myös hänen vakuutusturvaansa. Puhelimen aktiivisuussovelluksesta Milla huomaa, että arkiliikunnan lisääminen on nostanut hänen vakavan sairauden turvaansa 15 prosenttia. Milla on onnistunut nostamaan vakuutusturvansa määrää 50 000 eurosta 57 500 euroon pienillä arkirutiinien muutoksilla.

Millalla ja muilla Nordean MyLife-henkilövakuutusasiakkailla on nyt mahdollisuus kasvattaa vakuutuksensa turvaa säännöllisellä liikunnalla. 

Pienikin pyrähdys palkitaan

Liikkuminen lisää tutkitusti ihmisen terveitä elinvuosia, mutta iso osa suomalaisista liikkuu kuitenkin melko vähän. Liikunnan määrän lisääminen ei välttämättä vaadi suuria arkirutiinien muutoksia.

Nykysuositusten mukaisesti liikuntaa tulisi harrastaa vähintään 10 minuutin pätkissä ja puoli tuntia päivässä. Myös pienemmillä pyrähdyksillä voi kuitenkin olla merkitystä. Uusien tutkimustulosten mukaan jo muutaman minuutin liikuntasuorituksilla saattaa olla terveyshyötyjä, kunhan niitä kertyy päivän aikana riittävästi.

MyLife Go on henkilövakuutukseen liitettävä uusi palvelu, joka palkitsee arkiliikkujaa jopa 25 prosenttia korkeammalla vakuutusturvalla.

– Uuden arkiliikkumiseen kannustavan palvelun kehittäminen on ollut mielenkiintoista, ja sitä on tehty yhdessä asiakkaiden ja suomalaisen startup-yritys Fjuulin kanssa. Oma henkilökuntamme on myös ollut innokkaasti mukana testaamassa palvelua, kertoo Nordea Henkivakuutuksen kehityspäällikkö Nina Oja.

MyLife Go -palvelun idea on oivalluttaa ja kannustaa arkiliikuntaan ja palkita siitä paremmalla vakuutusturvalla. Palveluun kuuluva Fjuul-aktiivisuussovellus mittaa käyttäjän liikkumista älypuhelimen avulla ja antaa pisteitä liikunnan määrästä riippuen.

– Oli hauska nähdä, kuinka testaajat innostuvat hakemaan erilaisia arkiliikunnan muotoja. Moni päätti esimerkiksi kävellä osan työmatkasta, Oja iloitsee. 

Testaajat olivat innoissaan siitä, että sovellus kertoo konkreettisesti, kuinka paljon päivässä tulee liikuttua. Osa testaajista huomasi, ettei pisteitä kertynytkään yleisten liikuntasuositusten mukaisesti. Omia liikkumistapoja ruvettiin muuttamaan pienin, mutta varmoin askelin. Yksi lähti iltakävelylle ja toinen jätti kauppaan lähtiessään auton kotipihalle.

Osalle testaajista oman liikunnan määrä taas tuli iloisena yllätyksenä.

– Eräs testaaja koki, ettei hän liiku kovinkaan paljoa. Pisteitä kertyi kuitenkin hyvää tahtia. Selvisi, että liikunnan määrä ylitti odotukset, sillä testaaja kävelee päivittäin paljon, Oja kertoo.

Hyvä kiertämään

Omalla aktiivisuudella MyLife Gon käyttäjät tukevat myös muiden hyvinvointia.

– Kun liikunnan määrä lisääntyy, ihminen voi paremmin sekä fyysisesti että henkisesti. Hyvinvointi ja energisempi olo puolestaan heijastuvat läheisiin, Oja summaa.

Palvelun kehityksessä mukana olleilta asiakkailta tuli myös idea, jonka avulla hyvä laitetaan kiertämään oman lähipiirin ulkopuolellekin. MyLife Gon käyttäjien on mahdollista olla mukana hyväntekeväisyyskampanjoissa. Liikkumalla he voivat tehdä hyvää myös muille.

Ensimmäisen hyväntekeväisyyskampanjan kohteena on Syöpäsäätiö. Asiakkaiden ideat ja toiveet tulevat näkymään MyLife Gossa myös tulevaisuudessa, sillä palvelua tullaan jatkossakin kehittämään yhdessä asiakkaiden kanssa. 

Innostuitko reippaasti paremmasta vakuutusturvasta? Lue lisää Nordea MyLifesta.

Tutustu uusiin tutkimustuloksiin liikunnan hyödyistä: Moderate-to-Vigorous Physical Activity and All-Cause Mortality: Do Bouts Matter?

Tämä ei ole täydellinen selvitys Nordea MyLifesta. Tarkat vakuutuskorvausten perusteet sekä eri turvien korvausrajoitukset ilmenevät vakuutusehdoista ja tuoteselosteesta, jotka saat osoitteesta nordea.fi/mylife. Yleisistä korvausrajoituksista on säädetty vakuutussopimuslaissa. Nordea MyLifen myöntää Nordea Henkivakuutus Suomi Oy. Yhtiö myy vakuutuksia asiamiehenään toimivan Nordea Bank Oyj:n kautta.

Kopioi sivun linkki: