Talous haltuun somea seuraamalla – ekonomistin vinkit kiinnostavimpiin kanaviin

Talouden käänteistä voi pysyä kartalla myös sosiaalista mediaa seuraamalla. Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäisen vinkkien avulla löydät kiinnostavimmat kanavat ja pääset perille talouden trendeistä.

Olli Kärkkäisellä on monta hyvää syytä talousasioiden seuraamiseen sosiaalisessa mediassa.

– Somessa tietoa talouden käänteistä saa nopeasti. Some on myös tasa-arvoinen keskustelualusta. Siellä voi käydä keskustelua niin ekonomistien, toimitusjohtajien kuin ministerien kanssa, Kärkkäinen kertoo.

Hän seuraa taloutta aktiivisesti myös perinteisen median kautta, josta kuitenkin puuttuvat sosiaalisen median erityispiirteet sosiaalisuus, vuorovaikutteisuus ja keskustelevuus. Kärkkäinen on myös huomannut, että visuaalisuus on jatkuvasti kasvava trendi.

– Kuvien ja kuvioiden hyödyntäminen on selvästi lisääntynyt somessa. Myös taloutta käsitteleviä videoita ilmestyy koko ajan enemmän. Esimerkiksi valtiovarainministeriö teki hiljattain Youtube-videon, joka avaa sitä, miten Valtiovarainministeriön talousennusteet tehdään.

Kriittisyys on hyväksi myös taloussomekanavia seuratessa. Kärkkäisen mukaan ”mieti ennen kuin jaat”-ohje kannattaa pitää mielessä.

– Sosiaalisessa mediassa, kuten verkossa ylipäätään, leviää myös paljon harhaanjohtavaa ja virheellistä tietoa. Yritysten ja virastojen virallisiin tileihin voi toki luottaa, Kärkkäinen pohtii.   

Twitter pitää ajan tasalla talouden tilanteesta  

Kärkkäisen suosikki somekanava on Twitter, jossa hän jakaa aktiivisesti sisältöä ja osallistuu keskusteluun myös omalla tilillään @OlliKarkkainen.

– On vaikea tiivistää Twitter-suosituksia muutamaan tiliin. Twitteristä kannattaa tehdä oman makunsa mukainen. Esimerkiksi medioiden virallisia Twitter-tilejä seuraamalla voi rakentaa itselleen oman uutispalvelun, Kärkkäinen vinkkaa.

Henkilökohtaisia Twitter-tilejä seuraamalla voi kuitenkin päästä osaksi keskustelua.

– Mielenkiintoisia Twitter-keskustelijoita ovat esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen @LiikanenErkki, Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes @SuviAnneSiimes, Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta @Maliranta sekä taloustoimittaja Heidi Hagelin @HagelinHeidi, listaa Kärkkäinen.

Blogit tuovat kiinnostavia näkökulmia talouteen

Kärkkäinen löytää myös mielenkiintoiset blogitekstit yleensä Twitterin kautta.  

– Nykyään voin luottaa siihen, että kiinnostavat blogitekstit päätyvät tietooni ilman, että minun täytyy käydä kymmenillä blogisivustoilla.

Hän listaa kuitenkin muutamia blogisuosituksia, jotka ovat varmasti seuraamisen arvoisia.

Akateeminen talousblogi tarjoaa taloustieteen näkökulmia talouspoliittiseen keskusteluun suomalaisten taloustieteilijöiden kirjoittamana. Käyttäytymistaloustieteen professoriDan Arielyn blogin kysymys ja vastaus -palsta osoittaa, kuinka taloustieteen oppeja voi hyödyntää arjen ongelmissa.Nordean ekonomistien blogitkin kannattaa katsastaa. Blogit käsittelevät markkinoita, taloutta ja talouspolitiikkaa.

Muista seurata myös Nordeaa Facebookissa, Twitterissä ja Snapchatissä @nordeasuomi

Kirjoittaja: Aurinna Weisman

Kuvat: Johanna Taskinen

Kopioi sivun linkki: