Satasen vuosi salkussa

Sijoitan sata euroa kuukaudessa Säästö 50 -rahastoon. Vuoden päästä rahastoni arvo on 1225 euroa. Mitä rahastoon sijoitetulle rahalle oikein tapahtuu yhdessä vuodessa?

Joulukuussa teen päätöksen: alan säästää satasen kuussa sijoitusrahastoon.

Sata euroa on minulle sopiva kertasumma. Se ei vie liian isoa lovea kuukausipalkastani, mutta on kuitenkin riittävän paljon päästäkseni tavoitteeseeni: toivon, että muutaman vuoden kuluttua minulla olisi kasassa mukava summa vaikka häitä tai remonttia varten.

Sijoitusneuvojani suosittelee kaltaiselleni noviisille Nordean Säästäjän rahastoja. Hän kertoo, että Säästö 25 ja 50 ovat Nordean suosituimpia rahastoja, oikeita kansanautoja. Ne ovat helppoja sekä suhteellisen turvallisia, ja sopivat sijoituskohteena suurimmalle osalle väestöä.

Valitsen Säästö 50 -yhdistelmärahaston, sillä se sopii pitkäaikaiseen säästämiseen ja tarjoaa kohtuullisen riskin ja tuotto-odotuksen. Säästö 50 varoista puolet sijoitetaan korkomarkkinoille ja puolet osakkeisiin. Osakkeet tuovat rahastoon vauhtia, jota korkosijoitukset taas tasoittavat.

Sataseni pääsee kaltaistensa joukkoon

Tammikuun ensimmäisenä arkipäivänä ensimmäinen satanen lähtee tililtäni, liitelee bittiavaruuden halki ja päätyy Säästö 50 -rahastoon. Siellä sataseni liittyy muiden kaltaisteni piensijoittajien sijoittamien rahojen joukkoon.

Yhdessä rahat muodostavat rahaston, jonka arvo on yhteensä yli 800 miljoonaa euroa. Joukossa on voimaa: suuressa rahastossa pieni sijoitukseni pystyy tekoihin, joihin sillä ei yksinään olisi mahdollisuuksia. Esimerkiksi Afrikan markkinoille sijoittaminen tulisi sataselleni liian kalliiksi, mutta rahastolle se on mahdollista ja jopa kannattavaa.

Kvartaalitalous vaikuttaa sataseeni

Koittaa kevät ja yhtiökokousaika. Salkunhoitaja sijoittaa rahastoyhtiöön kertyvän edellisen vuoden tuoton uudelleen markkinoille. Osinkokausi saatteleekin satasteni kurssin iloiseen nousuun.

Kesällä markkinat hiljenevät ja sijoitukseni kurssi tekee pienen notkahduksen. Syksyllä markkinat taas piristyvät, mikä näkyy myös rahastoni tuottokäyrässä. Positiivinen vire jatkuu talveen.

Matka jatkuu kohti tavoitetta

Vuoden lopussa rahastoni arvo on 1225 euroa. Olen säästänyt sata euroa kahdentoista kuukauden ajan, ja rahoilleni on kertynyt tuottoa 25 euroa. Jos olisin pitänyt rahat tililläni, tämänhetkisellä korkotasolla olisin saanut tuottoa 65 senttiä.

Rahaston suositeltava sijoitusaika kertoo, kuinka kauan rahastoon kannattaa sijoittaa, jotta siitä saisi eniten irti. Säästö 50:n kohdalla sijoitusaikasuositus on neljä vuotta, joten palaan sijoitusneuvojani luo pohtimaan tulevaisuutta. Häneltä saamieni neuvojen valossa päätän jatkaa säästämistä samoilla asetuksilla myös seuraavana vuonna.

Satasen tarina on fiktiivinen, mutta kuvaa Säästö 50 -rahastolle tavanomaisia, oikeita ilmiöitä yleisellä tasolla. Teksti perustuu sijoituspäällikkö Otso Z. Laxeniuksen haastatteluun sekä kirjoittajan omiin kokemuksiin. Jutussa kuvatut tuotot on laskettu rahaston keskimääräisen odotetun tuoton mukaan.

Tutustu tarkemmin Nordean säästäjän rahastoihin

Teksti: Minttu Käenmäki

Kopioi sivun linkki: