Räppärin elämä on epävarmuutta tulevaisuudesta ja tuloista. Rap-artisti Tuomas Kauhaselle raha ei ole musiikin tekemisessä tärkeintä – mutta kovasta työstä voi palkita itsensä valkoisella Mersulla.

– Ei tästä tule mitään, ei ne tykkää, Tuomas Kauhanen manaa bändinsä pojille. 

On syksy 2012 ja Tuomas on nousemassa loppuunmyydyn Hartwall Areenan lavalle Elämä Lapselle -konsertissa.

Ison tuotannon konserttia on painettu eteenpäin minuuttiaikataululla. Hektinen tunnelma on tarttunut myös Tuomakseen. Hän on pahalla tuulella, kiroilee ja ajattelee, ettei kukaan edes tiedä, kuka hän on.

“Miksi naiset rakastuu renttuihin? Sano vaan Tuomas, sano, sano vaan Tuomas…”

Bändi nousee lavalle ja yhtäkkiä tuhatpäinen yleisö laulaakin biisiä mukana. Stressi on poissa ja Tuomaksesta tuntuu, että ehkä tässä onkin jotain. 

Keskisormibuuausta ja käännytystyötä

Nouseva suosio oli vaatinut kovaa työtä. Vuosina 2001–2007 Tuomas keikkaili vielä veljensä kanssa muutamissa eri kokoonpanoissa.

– Omakustanneympyröissä meillä oli havaittavissa pientä haippia. Myytiin joku 1500–2000 omakustannelevyä.

Nimeä ja rahaa piti kuitenkin ansaita myös Suomeen tulevia jenkkiräppäreitä lämmittelemällä.

– Se oli sitä aikaa, kun suomiräppi ei vielä ollut kovin pop. Ajateltiin, että jenkkiräppi on sitä aitoa ja suomiräppi on jotenkin noloa ja kornia, Tuomas kertoo.

Eräskin keikka Nosturissa oli tyypillinen. Bändi oli buukattu lämppäämään Wu-Tang Clanista tuttua jenkkiräppäri Ghostface Killahia.

– Eihän sitä yleisöä kiinnostanut nähdä 21-vuotiaita poikia polviin asti ulottuvissa t-paidoissa ennen Wu Tang Clanin jätkiä. Kun yritin puhua jotain biisien välissä, yleisö buuasi ja näytti keskisormea.

Niihin keikkoihin piti suhtautua tietyllä tavalla.

– Me puhuttiin käännytystyöstä. Tiedettiin, että siellä on vaikka viisisataa ihmistä, joista kukaan ei diggaa meistä. Ajateltiin, että tämä on onnistunut keikka, jos meillä on sen jälkeen viisi fania. Käännytetään viisi.

– Se oli hieno hetki, kun Ghostface, joka on yksi idoleistani, tuli keikan jälkeen sanomaan, että jätkät, sehän kuulosti hyvältä.

Michael Jacksonin kultainen haalari ja Gangsta's Paradise

Kuusi- tai seitsemänvuotiaana Tuomas päätti haluavansa pop- tai rocktähdeksi.

– Sain kaverilta lainaan videotaltioinnin Michael Jacksonin Bukarestin keikasta. Jacksonilla oli päällään kultainen haalari.

Sen jälkeen Tuomas halusikin olla Michael Jackson. Perhe sai nauttia vilkkaan pojan jatkuvasta showsta. Äiti yritti pysyä perässä ja vahtia, ettei vain mitään sattuisi. Vaihe ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Pop vaihtui räppiin.

– Mulla on diagnosoitu ADHD ja lapsena jouduin usein käymään Porvoosta Helsingissä tutkimuksissa. Inhosin sitä, mutta äiti pehmitti reissuja sillä, että hän vei minut tutkimusten jälkeen Mäkkäriin ja leffaan.

– Kerran menimme katsomaan Levottomat sielut -elokuvaa, jossa pääosassa soi Coolion Gangsta’s Paradise. Biisi soi vielä lopputekstien aikana, enkä suostunut nousemaan tuolistani ylös ennen kuin se oli loppunut.

Päivisin Bruce Wayne, iltaisin Batman

Kun Tuomas oli päättänyt, että hänestä tulee räppäri, ei musiikin ulkopuolisen uran luominen juurikaan kiinnostanut. 

– Teini-iässä minusta oli paljon siistimpää olla orastava nuorisorikollinen kuin yhteiskunnan jäsen. Lopetin koulun yläasteen jälkeen ja tein kaikenlaisia hanttihommia. Milloin olin raksalla kantamassa lautoja, milloin jossain varastossa tai sairaalan pesulassa.

Armeijan jälkeen Tuomas meni kuitenkin kouluun ja luki itsensä merkonomiksi.

Kouluprojekti johti tapaamiseen Nordean Porvoon konttorin palvelupäällikön kanssa. Palvelupäällikkö vakuuttui Tuomaksesta ja kysyi, josko tämä haluaisi tulla Nordeaan työharjoitteluun.

– Vastasin, että en mä oikeastaan. Pankkiala ei kiinnostanut yhtään. Mutta kun kuulin, että harjoittelu on palkallinen, totesin, että ehkä mä sittenkin tulen.

Kaikki muu työ on ollut Tuomakselle musiikin tekemisen mahdollistamista. Rahaa musiikin tekemiseen ja siinä kehittymiseen piti aina hankkia jostain.

– Kaiken sen rahan, joka jäi yli elämisestä, sijoitin takaisin musiikkiin.

Tuomas oli Nordeassa töissä viisi vuotta.

– Se oli sellainen Batman-vaihe. Päivisin olin Bruce Wayne ja iltaisin Batman. Vaikka en kyllä ikinä pankissakaan pukeutunut pukuun. Kun muilla oli nahkakengät, niin minulla oli nahkaiset Converset.

Se oli sellainen Batman-vaihe. Päivisin olin Bruce Wayne ja iltaisin Batman. 

Päivätyönsä ohessa Tuomas teki koko ajan musiikkia. Kun veli halusi jäädä tauolle, Tuomas päätti jatkaa sooloartistina.

– Silloin kun aloitin Nordeassa harjoittelijana, tein ensimmäisen virallisen julkaisuni bändinä ja silloin kun lopetin, sooloartistina.

Nyt tai ei koskaan

Oli vuosi 2013 ja Tuomas keskusteli esimiehensä kanssa Itäkeskuksen Nordean konttorissa. Tuomasta väsytti, sillä hän oli tehnyt ympäripyöreää päivää pankissa ja keikoilla. Sooloura, jonka käynnistymisestä nähtiin vilauksia jo Elämä Lapselle -konsertissa, oli ottanut yhä isommin tuulta alleen. Keikkojen määrä kasvoi sekä promokiertueet ja muu julkisuus veivät yhä enemmän aikaa.

Esimiehen kanssa todettiin, ettei kahden työn yhdistäminen enää onnistu.

– Menin himaan ja mietin tosi pitkään, että mitä mä nyt teen. Lopulta tulin siihen tulokseen, että jos en nyt katso tätä korttia, niin kadun koko loppuelämän.

Seuraavana aamuna Tuomas tuli konttorille ja tulosti irtisanoutumiskaavakkeen.

– Esimies toivotti onnea matkaan ja sanoi uskovansa, että teen oikean ratkaisun.

Esimies toivotti onnea matkaan ja sanoi uskovansa, että teen oikean ratkaisun. 

Varmaa on se, että kaikki on epävarmaa

Valkoinen Mersu maastoutuu tammikuun lumiseen maisemaan. Tuomas parkkeeraa studionsa pihaan Herttoniemessä ja kertoo, että auto oli lahja itselle. 

– Lapsuudessani meillä oli aina kaikkein vanhimmat ja romuimmat autot. Broidini käveli usein harrastuksiin mieluummin kuin lähti autokyydillä. Päätin, että sitten, kun mulla koskaan on rahaa, ostan Mersun.

Päätin, että sitten kun mulla koskaan on rahaa, ostan Mersun. 

Studion sininen nahkasohva on kulunut. Tuomas istuu sohvalla, syö hampurilaisateriaa ja puhuu muusikon uraan liittyvistä epävarmuuksista. Ennakoiminen on tärkeää, sillä töiden ja tulojen määrää on mahdotonta arvioida kovin pitkälle.

– Nyt tiedän, että mulla on töitä seuraavalle kolmelle kuukaudelle ja taloudellisesti pärjään kesäkuuhun. Se pitää hieman varpaillaan.

Epäsäännölliset tulot on huomioitava myös kulutustottumuksissa.

– Liikaa saa lukea ja kuulla tarinoita muusikoista, joille käy niin, että kun rahaa tulee, se spendataan isosti. Sitten huomataan, että ollaan taivasalla. Siksi itse pyrin ennakoimaan. Vaikka olenkin ajoittain hieman holtiton tuhlaamaan, saatan ostaa 500 euron vyön tai Mersun, niin mulla on kuitenkin sääntö, että tilillä pitää aina olla kolmen kuukauden palkka puskurina.

Mulla on sääntö, että tilillä pitää aina olla kolmen kuukauden palkka puskurina. 

Epäsäännöllisten tulojen lisäksi rap-artistin elämään kuuluu myös jatkuva epätietoisuus siitä, jatkuuko ura.

– Voin tehdä mielestäni maailman parhaan biisin. Mutta se, että onko se menestynyt biisi, ei riipu minusta. Yleensä ihminen tietää, että kun tekee duuninsa hyvin, ura jatkuu. Mulla taas voi olla putkeen kolme top 5 -biisiä ja sitten tulee yksi, joka ei kiinnosta ketään. Ja se olikin sitten siinä.

Nyt musiikkia syntyy.

– Mulla on menossa yksi uran suurimpia luomisvaiheita. Mutta heti, kun tämä alkaa tuntua pakkopullalta, etsin jotain muuta.

Tuomas tekee kuitenkin koko ajan myös muita suunnitelmia. Hän on esimerkiksi kirjautunut juuri avoimeen yliopistoon opiskelemaan viestintää ja sosiaalipsykologiaa.

– Artistin duuni on kuluttavaa, koska sun duuni on olla sinä. Tiedostan, että minulla on maailman itsekeskeisin työ. Se on henkisesti aika rankkaa olla koko ajan siinä minä-moodissa. Siksi aloin opiskella, että pääsisin pois siitä moodista.

Tuomas on painanut sadan keikan vuositahtia nyt kolme vuotta ja keikkailusta on väkisinkin tullut rutiinia.

– Siinä missä ennen oli fiiliksissä jo siitä autossa istumisesta ja hotelleista, niin nyt se on pikemmin, että seitsemän tuntia autossa. Olet sitten siellä jossain peräkylässä 60-luvulla rakennetussa hotellissa, missä dunkkaa home ja telkkari on joku vanha kuvaputki-TV. Yrität tappaa aikaa.

Tuomas on kuitenkin päässyt pitkälle siitä pojasta, jonka t-paita roikkui polviin asti. Vaikka musiikista on tullut ammatti ja keikkailusta tavallista työtä, rap-artistina oleminen on edelleen vahva osa identiteettiä.

– Omalla tavallaan se on hassua. Esiintyminen on vieläkin samalla tavalla yhtä siistiä. Lavalle meneminen on aina sama, euforia on sama.

Mikä on sinun unelmasi? Ota yhteyttä, tehdään SiSu, sinun suunnitelmasi säästämiseen! 

Teksti: Veera Argillander

Kuvat: Jirina Alanko

Kopioi sivun linkki: