Yhdessä yössä aikuiseksi – mitä pankkiasioita tulee hoidettavaksi, kun täyttää 18 vuotta?

Aikuiseksi ei kasveta yhdessä yössä, mutta pankkiasiakkuuden näkökulmasta moni asia muuttuu siinä hetkessä, kun täyttää 18 vuotta. Minna Aropelto Nordeasta kertoo, mitä pankkiasioita tulee hoidettavaksi, kun tulee täysi-ikäiseksi ja miksi pankkitapaamiseen kannattaa mennä.

Vanhempien oikeudet täysi-ikäisen tiliin poistuvat

Päävastuu alaikäisen taloudesta on huoltajilla. Kun nuori täyttää 18 vuotta, saa hän oikeudet tehdä itsenäisesti omaan talouteen ja omiin raha-asioihin liittyviä päätöksiä. Esimerkiksi pankkitunnukset, oikeus verkkopankin hallintaan ja oikeudet kaikkiin omissa nimissä oleviin rahastoihin ja sijoituksiin siirtyvät vanhemmilta nuoren omalle vastuulle.

Konttorinjohtaja Minna Aropelto Nordeasta muistuttaa, että vanhempien käyttöoikeudet esimerkiksi täysi-ikäisen pankkitiliin ja tilitietojen katseluun poistuvat automaattisesti. Tämä aiheuttaa toisinaan hämmennystä.

– Nuorten tilit ovat yleensä vanhempien verkkopankissa, josta ne poistuvat, kun nuori täyttää 18 vuotta. Pankkiin otetaankin usein yhteyttä, kun oikeudet halutaan palauttaa, Aropelto kertoo.

Oikeudet pankkitiliin voidaan palauttaa vanhemmille, mikäli nuori antaa siihen luvan.

Monilla 18-vuotiailla on omat pankkitunnukset jo valmiina. Jos omia tunnuksia ei ole, kannattaa itsenäinen pankkiasioiden hoitaminen aloittaa hankkimalla ne. Tunnuksilla pääsee kirjautumaan verkkopankkiin sekä moniin tunnistautumista vaativiin palveluihin, kuten Kelan asiointipalveluun.

Muita arjessa käteviä palveluita ovat ainakin mobiilipankki ja tunnuslukusovellus. Mobiilipankin kautta voi hoitaa puhelimella päivittäisiä pankkiasioita, kuten laskujen maksamista ja tilin saldon tarkistamista. Puhelimeen kannattaa ladata myös tunnuslukusovellus, jonka avulla verkko- ja mobiilipankkiin pääsee kirjautumaan ilman paperista tunnuslukukorttia.

Miksi pankkiasiat kannattaa päivittää, kun täyttää 18?    

18-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kannattaa varata aika pankkitapaamisen. Aropellon mukaan tapaamisessa voidaan tutustuttaa nuori alusta asti omien pankkiasioiden hoitamiseen.

– Täysi-ikäisyyteen asti nuoren pankkiasiat hoituvat yleensä vanhempien tai huoltajan asioinnin yhteydessä. 15-vuotiaana hänelle on ehkä hankittu kortti ja verkkopankkitunnukset, mutta muuten tämä tapaaminen saattaa olla ihan niitä ensimmäisiä kertoja, kun ylipäänsä asioi pankissa, Aropelto kertoo.

Nuoren äiti, isä tai muu läheinen voi tulla mukaan tapaamiseen, mikäli nuori antaa siihen luvan. Aropellon mukaan vanhemman tai huoltajan läsnäolosta voi olla hyötyä etenkin, jos nuori ei ole tottunut hoitamaan omia raha-asioitaan itsenäisesti.

– Vanhemmat voivat ehdottomasti lähteä mukaan, jos vähänkään siltä tuntuu. Nuori saa siitä rohkeutta ja tulee ehkä seuraavaan tapaamiseen jo yksin.

Huolimatta siitä, onko vanhempi tai huoltaja mukana vai ei, nuorta kohdataan tapaamisessa aikuisena asiakkaana. Ensimmäinen oma pankkitapaaminen onkin monelle nuorelle tärkeä etappi raha-asioiden itsenäisen hoitamisen oppimisessa.

Aropellon mukaan tapaamisessa käydään hyvin laajasti läpi koko asiointia; minkälaisia palveluita asiakkaalla on entuudestaan käytössä, mitä tilejä, rahastoja tai muita säästöjä asiakkaalla on ja mitä niille halutaan tehdä, kun ne siirtyvät omaan hallintaan.

Pankkiin voi halutessaan ottaa yhteyttä myös esimerkiksi puhelimitse. Esimerkiksi 18–28-vuotiaille räätälöity Check-in -asiakkuus tuo tuntuvaa taloudellista etua, joten kannattaa harkita ainakin siihen liittymistä.

Tavoitteellisella säästämisellä kohti omia unelmia

Aropellon mukaan täysi-ikäistyvän olisi hyvä alkaa hiljalleen pohtia myös omia tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita taloudellisesta näkökulmasta.

– Lähitulevaisuuden haaveena monilla on esimerkiksi matkustelu opiskelu ulkomailla tai omilleen muutto, Aropelto sanoo. 

Aropellon mukaan myös oma asunto kiinnostaa monia nuoria. Pankkikeskusteluissa asialistalla onkin usein ASP-asuntosäästäminen.  

– Nykyisin ASP-tili onkin sellainen, jonka yhä useampi nuori avaa yhä aikaisemmin.

Aropelto muistuttaa, että säästämisen aloittaminen on tulevaisuuden haaveiden toteuttamisessa avainasemassa. Jos säästämisen aloittaminen tuntuu hankalalta, kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä pankkiin. Asiantuntijan kanssa tehty säännöllisen säästämisen suunnitelma voi olla ensimmäinen askel kohti omia tulevaisuuden unelmia.

Nordea on myös Snapchatissa. @NordeaSuomi antaa säästövinkkejä arjen asioissa ja neuvoja omien unelmien toteuttamiseen. 

Nuori, poimi 6 vinkkiä pankkiasioiden starttaamiseen

10 syytä ottaa tunnuslukusovellus käyttöön

Kiinnostaako ASP-asuntosäästäminen? Lue lisää

Opintolaina helpottaa opiskelijan arkea – Lue lisää

Nordea Check-in – mikä se on?

Nordea Check-in on 18–28-vuotiaille nuorille aikuisille räätälöity etuohjelma, joka tarjoaa monia rahanarvoisia etuja. Check-in -asiakas saa esimerkiksi: 

  • Nordea Electron ja Nordea Debit -kortit maksutta.
  • Pankkitunnukset esimerkiksi verkkopankin ja mobiilipankin käyttöön maksutta.
  • Etuja mm. monista säästämisen ja sijoittamisen palveluista sekä vakuutuksista.

Lue lisää Check-in asiakkuudesta 

Teksti: Veera Argillander

Kuvat: Pinja Nikki

Kopioi sivun linkki: