Eläkeläinen, pankkiasiat hoituvat myös Espanjan auringon alla

Eläkeiän tuoma vapaus sallii suuretkin elämänmuutokset. Miten pankkiasiat hoituvat, jos asuu puolet vuodesta ulkomailla?

75-vuotiaat Sakari ja Leena Haukka muuttivat Etelä-Espanjaan 15 vuotta sitten. He ajavat joka syksy Euroopan halki voidakseen nauttia Etelä-Espanjan lempeistä talvista – maan edullista hintatasoa unohtamatta.

Pankki seuraa mukana

Pankkiasiat hoituvat huolettomasti missä päin maailmaa tahansa, kunhan verkkoyhteydet toimivat. Tamperelainen eläkeläispariskunta on hoitanut pankkiasioitaan Nordean verkkopalvelun kautta ensimmäisistä Espanjan-vuosistaan lähtien.

– Maksamme Suomessa olevan kotimme kuluja tavattoman helposti myös Espanjasta käsin, sillä kaikki laskut voi muuttaa e-laskuiksi. Oman talouden hoito ulkomailla ei ole mikään huolenaihe. Ainoat mahdolliset ongelmat liittyvät verkkoyhteyksiin, Sakari toteaa.

Verkkopankkitunnukset, toimiva verkkoyhteys, tietokone tai puhelin – siinä kaikki tarpeellinen omien raha-asioiden hoitamiseen ulkomailla. Nordean uudessa Online-konttorissa hoituu kaikki muukin talouteen liittyvä, kuten vakuutukset, lainaneuvottelut, säästämisen ja sijoittamisen asiat.

– Online-konttorissa on asiakkaana paljon suomalaisia, jotka asuvat koko tai osan vuodesta ulkomailla. Oman yhteyshenkilön kautta voi hoitaa asioita, jotka yleensä vaativat käynnin konttorissa, kertoo Nordean Online-konttorin henkilökohtainen pankkineuvoja Laura Oksanen.

Espanjassa eurolla pääsee pidemmälle

Espanjassa hintataso on kaiken kaikkiaan noin puolet alhaisempi kuin Suomessa – oli kyse sitten elintarvike-, polttoaine- tai asumiskustannuksista. Sakari vitsaileekin, että aina Suomeen palattuaan ensimmäinen kauppakuitti tahtoo aiheuttaa pienen infarktin.

– Elämiskustannukset ovat laskeneet vuositasolla tuntuvasti Espanjassa vietettyjen kuukausien ansiosta. Viidentoista vuoden aikana kertynyt säästö on huomattava.

Kaikin puolin rikasta elämää

Sakarin Leena-vaimo muistuttaa, että se tietää vaihtelua ja seikkailua, jos uskaltaa haastaa itseään, astua ulos totutusta ja lähteä katselemaan maailmaa.

– Meillä on paljon hyviä ystäviä sekä Suomessa että Espanjassa. Koemme, että tästäkin syystä elämme monipuolista ja rikasta elämää, Leena lisää.

Nordean uudessa Online-konttorissa Avain- ja Premium-asiakkaat hoitavat vaativatkin pankkiasiat verkossa – vaikka Espanjasta käsin. Tutustu tarkemmin osoitteessa www.nordea.fi/online-konttori

Teksti: Veera Teppola

Kuvat: Maria Moulud

Kopioi sivun linkki: