Ajassa-kesäjatkokertomus osa 3: Ukkosta ilmassa

Pieni maailma ja vielä pienempi Savonlinna. Ukkosmyräkkä pyyhkäisee yli öisen tienoon ja saattaa Eveliinan hankalaan tilanteeseen.

Pitkä vihellys kertoo jalkapallopelin päättyneen. Pölyisen hiekkakentän laidat vilistävät pieniä jalkapalloilijanalkuja vanhempineen nappulaliigan turnauksessa. Eveliina ei ole tottunut näin valtavaan määrään pikkuväkeä eikä tunne oloaan kovin kotoisaksi.

– Äiti äiti, mie tein maalin, Titan poika Arttu juoksee posket punaisena puhkuen Titan ja Eveliinan luokse.

– No näinhän mie! Se oli tosi hieno, Titta kehuu poikaansa.

– Tässä siulle vitonen. Menepä hakemaan vähän evästä, niin sie jaksat pelata seuraavankin pelin. Saat pitää loput, Titta virnistää Artulle, joka singahtaa nappulakengät rahisten makkarakojun suuntaan.

***

– Hei Eveliina, eh, ja Titta, tuttu ääni huudahtaa olan takaa, kun kolmikko kävelee takaisin kentän suuntaan.

Eveliina ja Titta käännähtävät yhtä aikaa ja näkevät Jussin. Kaikki kolme ovat yhtä hämmentyneitä: Eveliina Jussin kohtaamisesta nappulaliigan pelissä, Titta Eveliinan ja Jussin tuntemisesta ja Jussi siitä, että eri kautta tutut naiset ovat liikkeellä yhdessä.

– Hei Jussi, mitä sinä täällä teet, Eveliina kummastelee. Tässä on muuten ystäväni Titta.

– Me itse asiassa tunnemmekin... Hei Titta, Jussi nyökkää hymyillen Titan suuntaan paljastaen valkean, virheettömän hammasrivistönsä.

– Minä tosiaan valmennan Titan pojan jalkapallojoukkuetta. En vain tajunnut, että te tunnette toisenne.

– No sehän sattui. Niin tosiaan Titta, Jussi on se naapuri, josta olen kertonutkin, Eveliina hälventää hämmentynyttä ilmapiiriä.

– Pieni maailma, ja sitäkin pienempi Savonlinna, Titta naurahtaa kireästi.

– Miun täytyy katsoa, minne se Arttu oikein meni... No mutta nähdään kohta kentän laidalla, Eveliina. Hei sitten Jussi, Titta nyökkää grillimakkarat molemmissa käsissään.

Eveliina ja Jussi jäävät kahden.

– Titta on ystäväni vuosien takaa. Tapasimme uudestaan nyt, kun saavuin tänne, Eveliina selventää yllättyneelle Jussille.

– Kyllä kyllä, pieni maailma..., Jussi mumisee hajamielisenä.

Pillin vihellys kaikuu kentällä tällä kertaa pelin jatkumisen merkiksi.

– Minun täytyy nyt etsiä Titta ja Arttu. Nähdään myöhemmin Jussi, Eveliina sanoo ja koskettaa ajatuksissaan Jussin jäntevää käsivartta. Miehen atleettisesta olemuksesta olisi pitänyt päätellä, että hän on jalkapallovalmentaja. No, parin viikon tuntemisen jälkeen ei näköjään tiedä vielä toisesta kaikkea.

Kun Eveliina palaa kentän laidalle, Titta on pelkkänä kysymysmerkkinä.

– Olipa omituista... Miten sie ja Jussi tunnette toisenne? Ja miten mie en tiedä siitä mitään? Titta kummastelee äreänä kädet puuskassa.

– Jussi on siis se naapurin mansikkafarmari, joka auttoi autoni ojasta ja korjasi mökin sähköt. Hän on ollut niin kiva ja avulias, että olemme tässä parin viikon aikana ystävystyneet. Olemme käyneet soutelemassa ja kalassa, mutta ei tosiaan mitään sen vakavampaa! En ole kertonut Jussista sen enempää, kun en tiennyt, että sinäkin tunnet hänet. Pitäisi vain muistaa, että tällä kylällä kaikki tuntevat toisensa! Eveliina naurahtaa.

Titta mutustaa grillimakkaraansa yrmeänä. Eveliina vaihtaa puheenaihetta eikä huomaa lainkaan, että Titta pahoittaa mielensä.

Jussi on Titan silmissä kiistatta koko Savonlinnan komein mies. On aina ollut. Jo siitä asti, kun hän itse oli lukion ensimmäisellä luokalla ja Jussi oli abiturientti. Jussi ei toki tainnut tietää hänen yksipuolisesta ihastuksestaan tuon taivaallista. Vaikka lukiovuosista on aikaa ja Jussista on tullut tuttu Artun jalkapallovalmentajana, hänen näkemisensä saa aina Titan sydämen heittämään kärrynpyörää.

Titta muistaa nähneensä Jussin pariin otteeseen pankkikonttorin yritysasiakaspuolella, mutta ei ollut tajunnut, että Jussi on palannut paikkakunnalle ja pyörittää nyt Mannisten mansikkatilaa. Vaikka Titta tietää, ettei vuosien takainen ihastus tulisi koskaan saamaan vastakaikua, hän ei pysty kätkemään harmistustaan siitä, että kaupunkilaistyttö karauttaa Peugeotillaan Jussin mansikkapellolle ja nappaa miehen hänen nenänsä edestä.

***

Hiostava iltapäivä jalkapallokentällä enteili ukkosta, joka saapuukin myöhemmin illalla rymistellen pitkin järven selkää. Ensin kauempana jyristen pahaenteisesti kuin varoitellen tulostaan ja lopulta aivan mökin päällä räiskyen. Ukkonen tuo mukanaan kaatosateen, joka pärisyttää vanhaa peltikattoa rummun lailla. Pihapiirin korkeat hongat kumisevat ja mökin valot välkkyvät tienoon yllä leiskuvista salamoista.

Eveliina sammuttaa valot ja irrottaa töpselit seinistä. Sohvan selkänojalla lepää mummon vanha hartiahuivi, jonka Eveliina kääräisee hartioille käpertyessään peloissaan sohvannurkkaan odottamaan, että ukkonen jatkaisi matkaansa. Aivan kuin vuosien haalistama huivi tuoksuisi vielä mummolta – Marseillen saippualta ja parfyymilta, jota mummo suihkaisi korvan taakse juhlapäivinä ja sunnuntaisin.

Lämpimät muistot saavat ukkosenpelon hellittämään hetkeksi, kunnes salama iskee aivan mökin läheisyyteen korviahuumaavan pamauksen säestämänä. Eveliina vavahtaa, kun salaman välähdys maalaa koko mökin muutamaksi sekunnin sadasosaksi aivan valkeaksi. Pistorasia paukkuu ja lyö kipinää. Vanhan mökin ukkosenjohdattimet eivät taida olla ihan tältä vuosituhannelta. Onneksi vakuutukset sentään ovat kunnossa, Eveliina miettii. Ne oli järjestetty pankissa kuntoon ensi tilassa, kun hän saapui Savonlinnaan. Eveliina kurkkaa verhojen raosta pimeälle pihalle. Mikään ei näyttäisi olevan tulessa. Mikäpä tuossa kaatosateessa edes palaisi.

Eveliina tärisee. Maalla ukkonen tuntuu paljon pelottavammalta kuin kotona kaupungissa. Siellä rajuilmalla sai käpertyä pelkäämään Stefanin voimakkaiden käsivarsien suojiin. Uusi jyrähdys ja paukahdus karistavat mieleen hiipivän ikävän ja Eveliina pongahtaa pystyyn kuin vieteriukko. Hän ei kestäisi enää hetkeäkään yksin, vaan lähtisi loppuyöksi Jussin luokse naapuriin.

Jussin talolle ei ole matkaa kuin pari sataa metriä. Eveliina ei kuitenkaan halua lähteä juoksemaan pellolle ukkosenhoukuttimeksi, joten hän työntää paljaat jalkansa kumisaappaisiin ja loikkii lätäköiden yli autolleen. Vaikka matkaa on vain muutama askel, t-paita ja shortsit hänen yllään ovat läpimärät, kun hän istuu ratin taakse. Kaasupoljin luisuu kumisaappaan märän pohjan alla, mutta auto nytkähtää silti kiltisti liikkeelle.

Myös Jussi on hereillä ukkosen takia ja näkee auton valot. Kun Eveliina kaartaa pihaan, hän on jo ovella odottamassa.

– Ihan hirveä ukonilma! Onko ok, jos tulen sohvalle nukkumaan? Mökissä pistorasiat lyövät lieskaa. En uskalla olla siellä, Eveliina papattaa hengästyneenä vettä valuen.

– Totta kai, petaan sinulle vierasvuoteen ja annan kuivaa päällepantavaa, Jussi sanoo lämpimästi ja sulkee oven Eveliinan perässä.

***

Aamu valkenee tyynenä koko maan yli pyyhkäisseen sade- ja ukkosrintaman jälkeen. Helsingissä Eveliinan avomies Stefan on valvonut koko aamuyön rajuilman takia. Hän on huolissaan, miten Eveliina pärjää. Kotona Eveliinalla oli ukkosella aina tapana käpertyä Stefanin kainaloon.

Aamun kajastaessa itäisellä taivaanrannalla Eiran kattojen yllä Stefan lähtee ajamaan Savonlinnaan. Eveliina häipyi jo muutamaa viikkoa aiemmin äkkipikaistuksissaan, eikä sen koommin ole enää vastannut puhelimeen. Stefan ei ole saanut mitään mahdollisuutta selittää. Nyt hän on valmis selvittämään asiat Eveliinan kanssa.

Viidenkymmenen metrin jälkeen olet perillä. Stefan napauttaa navigaattorin pois päältä ja kapuaa autosta ajomatkasta puutuneita jäseniään oikoen. Mökki näyttää aivan samalta kuin Eveliinan lapsuuden kuvissa, mutta sen piha on tyhjä. Stefan tähyilee ympärilleen ja huomaa Eveliinan punaisen Peugeotin naapuritalon pihalla. Stefan istuu takaisin autoonsa ja suuntaa sen koivujen kehystämää kujaa pitkin keltaisen maatalon pihaan.

Ulkona tuoksuu märkä nurmikko ja ilma on sateen jälkeen pitkästä aikaa raikas. Kauempana pellolla Stefan näkee vihreän traktorin ajossa. No ehkäpä talossa on joku sisällä, hän miettii ja koputtaa oveen napakasti. Ei vastausta. Hän kokeilee ovenkahvaa ja lukko aukeaa napsahtaen. Stefan hymähtää. Eihän maalla kukaan pidä ovia lukossa.

– Haloo, hän huhuilee astuessaan muutaman askelen peremmälle eteiseen. Ei edelleenkään vastausta.

– Onko täällä ketään, Stefan jatkaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kuulee askeleita yläkerrasta. Eveliina on herännyt huhuiluun ja tunnistaa tutun äänen.

– Stefan? Eveliina kysyy varovasti.

Stefan katsoo ylös portaita ja näkee miehen t-paitaan pukeutuneen Eveliinan hierovan unisia silmiään.

Unettoman yön ja pitkän ajomatkan väsyttämä mies tuijottaa Eveliinaa hetken ja käännähtää nopeasti ympäri. Eveliina ei edes ehdi tajuta tapahtunutta, kun jo kuulee moottorin käynnistyvän ja auton kaasuttavan äkäisesti tiehensä.

Ajassa-kesäjatkokertomuksen viimeinen osa julkaistaan 16.7. Amor ampuu nuoliaan, mutta keihin kaikkiin ne osuvatkaan?

Teksti: Minttu Käenmäki

Teksti: Paula-Maija Wallin

Kopioi sivun linkki: