Ajassa-kesäjatkokertomus osa 2: Ojan pohjalta ystävyyteen

Hulvattoman illan jälkeen Eveliinan tukka on kipeä ja kahvihammasta kolottaa. Autoretki Savonlinnaan poikii uuden ystävyyden – vaiko jotain enemmän?

Herätessään Eveliina ei hetkeen tiedä, missä on. Hän kuulostelee ympäristöään avaamatta silmiään. Läheltä kuuluu mustarastaan iloinen liverrys ja jossain kaukana surisee traktori. Eveliina raottaa luomiaan. Vastapäisellä seinällä roikkuu kukkakuvioinen ryijy.

Hapan maku suussa ja ohimoita vihlova päänsäryn poikanen palauttavat kuitenkin eilisillan nopeasti mieleen. Eveliina pudistaa huvittuneena päätään eikä voi estää pienen pientä tirskahdusta purkautumasta huuliltaan.

– Johan oli ilta. Titta on kyllä uskomaton pakkaus.

Eveliina ei muista, milloin olisi nauranut niin paljon yhden ainoan illan aikana. Harvoin sitä enää saa vatsalihaksensa helliksi pelkästä hihittämisestä.

Itsekseen hymyillen Eveliina nousee sängystä ja katselee ympärilleen.

– Tämä mökkiläinen tarvitsee nyt kahvia.

Keittokomeron tasolla kököttävä pikkuruinen kahvinkeitin ei Eveliinan maanitteluista huolimatta herää eloon. Kuten ei myöskään pöydän päällä roikkuva kattolamppu, jääkaappi eikä keittiön vanha radio.

Eveliina avaa sähkökaapin ja manaa hiljaa itsekseen. Useamman vuoden kylmillään olo on selvästi ollut pienen mökille ja sen sulakkeille liikaa.

– Ai niin, täällä maallahan mennään aina naapuriin, jos tarvitaan jotain!

Eveliina katsoo mansikkapeltojen yli kohti metsän laidassa siintävää keltaista maataloa. Pieni toivonpilkahdus Eveliinan mielessä muuttuu pian harmistukseksi. Hän muistaa äitinsä kertoneen, että Mannisen tilalla on nyt uusi isäntä. Joku, joka muutti kaupungista luomumansikoita kasvattamaan. Mikä lie wannabe-farmari. Se tyyppi ei kyllä takuulla ymmärrä sähkötekniikasta yhtään enempää kuin Eveliinakaan!

Alkometrin näyttäessä vihreää valoa Eveliina harppoo autolleen, avaa oven ja hyppää kuskinpaikalle. Pieni, punainen Peugeot ampaisee mökin pihasta kapealle hiekkatielle. Aamupäivän kirkkaus sattuu silmiin. Päänsärky on yltynyt pienestä vihlonnasta kokonaisvaltaiseksi otsalohkon jomotukseksi. Eveliina painaa kaasua äkäisesti. Pakko saada kahvia ja pian!

Edessä köröttelee vihreä Valmet, joka tukkii tien lähes kokonaan. Eveliina survaisee jarrun pohjaan.

– Hemmetti! Nyt liikettä renkaisiin, aika on rahaa!

Hän lähtee ohittamaan traktoria, mutta soratien hauras reuna tekee tepposen. Se murtuu auton painon alla ja Peugeotin vasen takarengas on hetkessä Metsähallituksen puolella.

Eveliina nojaa hetken rattiin ja kokoaa itseään. Edellä ajanut traktori on pysähtynyt tien sivuun. Eveliina näkee pitkän, haalariasuisen hahmon hyppäävän ulos sen ohjaamosta ja lähtevän astelemaan pitkin harppauksin kohti ojassa kenottavaa Peugeotia. Eveliina vetää syvään henkeä ja kömpii ulos autostaan kohtaamaan Valmet-kuskin.

Hämmästyksekseen Eveliina huomaa miehen nauravan. Hohottavan niin, että leveät hartiat hytkyvät.

– Hyvä ihme! Mikä teitä kaupunkilaisia vaivaa?!? Mihin rouvalla oli niin kiire, että piti ihan ojaan sukeltaa? Jos olisit hetken malttanut odottaa, olisin ajanut tuohon levikkeelle antaakseni tietä.

– Neidillä, Eveliina korjaa hämillään, koska ei keksi tyrmistykseltään mitään järkevää sanottavaa. Tiellä hekottava maajussi on sama vaalea komistus, jonka takamus varasti edellisiltana baaritiskillä Eveliinan huomion.

Mies esittäytyy Jussiksi: "se wannabe-luomufarmari tuosta naapurista, terve vaan".

Jussi tivaa uudelleen syytä Eveliinan kiireeseen. Edelleen hämmentyneenä Eveliina antaa pitkän ja polveilevan selostuksen kahvinkeittimestä, sähköjen katkeamisesta ja pakosta lähteä Savonlinnaan kahvin ja sulakkeiden ostoon. Eveliinaa alkaa melkein uudelleen ärsyttää, kun Jussi purskahtaa taas hersyvään nauruun.

– No niin, kiskotaas ensin tuo pikku-Peugeot ojasta ja mennään sitten laittamaan ne sähköt päälle. Luulisi, että tämän sähkötekniikan diplomi-insinöörin osaaminen riittää niiden kuntoon saamiseen. Mutta ihan ensimmäiseksi keitän arvon naapurille kahvit. Taidat nimittäin todella olla kofeiinin tarpeessa.

***

Kesäiset viikot kuluvat kuin huomaamatta.

Titta on ottanut kunniatehtäväkseen pitää Eveliinan ajatukset poissa Helsingistä, rahahuolista ja Stefanista. Siksi hän raahaa Eveliinaa puoliväkisin mukaansa irtojäätelölle, kesäteatteriin, lavatansseihin ja uimarannalle. Eikä Eveliina pistä sitä lainkaan pahakseen. Titta on aivan yhtä valloittava ja energinen kuin lapsenakin, ja kesäinen Savo on täynnä toinen toistaan hurmaavampia pikkupaikkoja ja -tapahtumia.

Myös Eveliinan uusi pankkikortti ja pankkitunnuksetkin ovat löytäneet tiensä kesäkodin postilaatikkoon. Eveliina on tyytyväinen, että on ollut kaukaa viisas ja vaihtanut kaikki laskunsa e-laskuiksi sekä asettanut verkkopankkiin niille automaattisen maksun. Olisi kurjaa, jos kaiken myllerryksen keskellä pitäisi kantaa huolta vielä laskuistakin.

Valitettavasti vain tilin saldo kielii kovaa vauhtia hupenevista varoista. Viimeinen kuukausipalkka kului nopeasti jo alkukesästä, ja viimeiset viikot Eveliina on elellyt lähinnä säästöillään. Säästöt tulevat nyt todella tarpeeseen, vaikka Eveliinaa hieman harmittaakin joutuessaan kajoamaan rahoihin, joita on kerryttänyt sitkeästi satasen kuussa jo melkein kahden vuoden ajan.

Alun perin säästöt oli varattu Eveliinan ja Stefanin yhteistä Meksikon-matkaa varten. Näin se kahden viikon unelmaloma kahdelle vaihtuu kuuden viikon pakkolomaksi yhdelle, Eveliina miettii. Sisimmässään Eveliina kuitenkin tietää, että totuuden hetki Stefanin kanssa lähenee. Hänen on järjestettävä työ- ja raha-asiansa kuntoon. Mutta ei nyt. Ei vielä.

Titta on loistavaa menoseuraa, mutta kaikkein parhaiten Eveliina tuntee rentoutuvansa kahdestaan uuden ystävänsä Jussin kanssa. Mies on älykäs ja sivistynyt, mutta samalla maanläheinen, rento ja mutkaton. Jussin seurassa Eveliina tuntee olevansa pitkästä aikaa oma itsensä. Välitön ja elämää innolla tutkiskeleva optimisti, joka vain viime vuosina on ollut eksyneenä kaiken kiireen, stressin ja ahdistuksen sumuun.

Kaikkein eniten Eveliina nauttii yhteisestä iltarutiinistaan Jussin kanssa. Jussilla on vanha, kiikkerä soutuvene Haapaveden rannassa ja katiska läheisessä kaislikossa. Joka ilta Jussi soutaa veneen kaislikon kupeeseen ja Eveliina kiskoo katiskan veneeseen. Yleensä katiskassa ei ole mitään. Välillä sen pohjalla sätkii pieni ahven tai särkiä, jotka Jussi heittää takaisin järveen.

Koettuaan katiskan Jussi ja Eveliina istuvat alas rantakiville juttelemaan. Jussin kanssa voi puhua mistä vaan: kotimaisen kirjallisuuden kiinnostavimmista uutuuksista, talouspolitiikasta tai Olavinlinnan loisteliaasta menneisyydestä.

Jussi on uppoutunut yksityiskohtaiseen selostukseen aurinkoenergian hyödyntämismahdollisuuksista mansikan kasvatuksessa, mutta Eveliinalta menee miehen luento aivan ohi. Hän on syventynyt seuraamaan haltioituneena, kuinka Jussin pitkät ja tuuheat silmäripset vavahtelevat miehen puheen tahtiin. Vasemmassa poskessa pilkahtelee hymykuoppa, jonka näkeminen saa Eveliinan sydämen joka kerta sykähtämään.

Jussin monologi katkeaa ja Eveliina hätkähtää haaveistaan, kun puhelin pärähtää soimaan. Vanhan lankapuhelimen pirinää matkiva soittoääni kiirii pitkin järven pintaa ja tuntuu kiusallisen kovaääniseltä keskellä kesäillan tyyntä rauhaa.

Eveliina nappaa häirikön nopeasti käteensä ja katsoo näyttöä. Stefan! Hän näpsäyttää puhelimen pikaisesti äänettömälle ja työntää sen shortsiensa taskuun.

Jussilta hermostunut ele ei jää huomaamatta. Hän katsoo Eveliinaa pitkään ja arvioivasti ennen kuin toteaa rauhallisesti:

– Tiedät itsekin, että jossain vaiheessa sinun on pakko puhua Stefanin kanssa.

– Niin on, mutta ei nyt! Kyllä minä hoidan omat sotkuni, Eveliina tokaisee, mutta katuu heti kiukkuista reaktiotaan. Eihän se ole Jussin vika, että hänen on vaikea käsitellä tunteitaan Stefania kohtaan.

Jussi ymmärtää yskän ja vaihtaa sujuvasti puheenaihetta.

– Mansikkasato on nyt parhaimmillaan. Ehtisitköhän auttaa aamupäivisin muutaman tunnin marjojen poimimisessa? Saisit vähän muuta ajateltavaa.

– Lisäksi työsuhde-etuna saat popsia marjoja mielin määrin ja tietysti upean rusketuksen, Jussi lisää ja iskee silmää niin, että Eveliinan posket helahtavat punaisiksi.

Neljäosaisen Ajassa-kesäjatkokertomuksen osa 3 julkaistaan 9.7. Lue, miten tienoon yli pyyhkäisevä ukkosmyräkkä saattaa Eveliinan vaikeaan tilanteeseen.

Teksti: Minttu Käenmäki

Teksti: Paula-Maija Wallin

Kopioi sivun linkki: