Johanna Hartikainen oppi lapsuudenkodistaan, että rahan eteen pitää tehdä työtä. Hän on yksinhuoltaja ja omaishoitaja, joka uskaltaa unelmoida – ja toteuttaa unelmansa.

On tavallinen torstaipäivä Johanna Hartikaisen perheessä Vantaan Kartanonkoskella. Aamulla Johanna on vienyt 5-vuotiaan Olivian ja 7-vuotiaan Lucan päiväkotiin, jonne on kotoa vain parin minuutin kävelymatka. Reitti kulkee halki taloyhtiön suojaisan pihan, jonka ympärillä eriväriset tiilitalot seisovat tukevasti. Ihan läheltä löytyy lampi, jossa uiskentelee kesäisin ankkoja.

– Risto Räppääjä -elokuvat on kuvattu täällä, Johanna kertoo kodissaan, joka on sisustettu valkoisilla sävyillä.

Olohuoneen suurista ikkunoista tulvii maaliskuisen iltapäivän viileää valoa. Koirakin on valkoinen. Sen nimi on Pätkis ja se makaa nahkasohvalla 12-vuotiaan Jonathanin vieressä.

Jonathan käy kuudetta luokkaa, muttei päässyt tänään kouluun, sillä hän heräsi aamulla huonovointisena. Johanna piipahti työpalaverissa ja palasi sitten kotiin tekemään ruokaa ja huolehtimaan, että Jonathan ottaa lääkkeensä. Pojalla on synnynnäinen keuhkosairaus. Johanna on paitsi yksinhuoltaja, myös omaishoitaja.

Lemmikki lohduttaa

Sairaus vaikuttaa perheen arkeen, tietysti. Jonathanin vointia on seurattava jatkuvasti. Poika käy koulua kevennetysti, koska on infektioherkkyyden takia vähän väliä kipeä. Tämäkin sairauspäivä on viikon toinen.

Sohvalla makaava Pätkis on oikeastaan Jonathanin koira. Johanna hankki koiran pojalle piristykseksi, vaikkei itse ole yhtään eläinrakas. Kaksikosta on tullut erottamaton. Pätkis nukkuu Jonathanin kanssa peiton alla.

Sapattivapaalle aurinkoon

DARE TO DREAM, lukee sisustustaulussa olohuoneen seinällä. Kodin seiniltä löytyy monta muutakin tekstiä, mutta tämä kuvaa Johannaa erityisen hyvin. Vaikka olisi kolmen lapsen yksinhuoltaja, ja yksi lapsista olisi vakavasti sairas, voi silti unelmoida – ja unelmansa voi myös toteuttaa.

Kun kyseessä on Johannan kaltainen, spontaani ihminen, se voi käydä nopeastikin. Kuten viime syksynä, kun Johanna lopetti lastenvaateliikkeen, jota oli pyörittänyt yrittäjänä siskonsa kanssa. Pienyrittäjänä toimiminen oli osoittautunut kannattamattomaksi. Saman rahan olisi saanut tekemättä mitään. Johanna oli paiskinut töitä hullun lailla. Nyt pidetään vuoden sapattivapaa, hän ajatteli ja osti kuukauden varoitusajalla lentoliput itselleen ja lapsille. Perhe lähti kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi Espanjan Fuengirolaan.

Käyttörahaa neuvokas äiti hankki myymällä kotoa ylimääräistä tavaraa nettikirppiksellä. Parissa päivässä tuli tonni.

Moni ihmetteli, miten Johannalla oli varaa lähteä parin kuukauden ulkomaanlomalle lasten kanssa. Johanna muistuttaa, että matkailla voi pienelläkin budjetilla. Ei tarvitse ottaa valmismatkaa. Käyttörahaa neuvokas äiti hankki myymällä kotoa ylimääräistä tavaraa nettikirppiksellä. Parissa päivässä tuli tonni.

Fuengirolassa Johanna otti rennosti. Luca ja Olivia olivat seurakunnan kerhossa, Jonathan kotikoulussa. Johanna meni aamuisin juoksulenkille. Sen jälkeen hän meni pariksi tunniksi kahvilaan istumaan tai rannalle lukemaan kirjaa ennen illan askareita lasten kanssa. Ruuhkavuosien jälkeen oma aika tuli tarpeeseen.

Pään voi kääntää puhumalla

Espanjasta paluun jälkeen aktiiviseen elämään tottunut Johanna alkoi miettiä, mitähän sitten tekisi. Sapattivapaa alkoi käydä tylsäksi. Hän kaipasi haasteita.

Johanna muisti kiinteistönvälitysalalla työskentelevän tuttavansa, joka oli käskenyt soittaa, jos mielessä olisi alanvaihto. Eräänä keskiviikkoiltana vuodenvaihteen jälkeen Johanna sitten soitti. Seuraavana aamuna hän meni tekemään työsopimuksen.

– Olen aina tiennyt, että myyminen on minun juttuni. Tulen toimeen ihmisten kanssa ja olen hyvä puhumaan. Tarvitsen haasteita. Minusta on siistiä, että voin puhumalla vaikuttaa asiakkaan päätökseen. Saan siitä ihan mielettömät kiksit.

Kiinteistönvälittäjän työ sopii yhteen myös omaishoitajuuden kanssa, sillä sitä voi tehdä kotoa käsin. Johanna vastailee työpuheluihin ja tekee vähän töitä myös iltaisin ja viikonloppuisin, sillä kiinteistönvälittäjän on oltava tavoitettavissa.

– Viime lauantaina olimme suunnitelleet tekemistä lasten kanssa, mutta minulle tuli asiakaskäynti keskelle päivää. Kävin sitten hoitamassa sen. Mutta sunnuntait pyhitän yleensä kokonaan lapsille, silloin en vastaa puhelimeen ollenkaan.

Raha ei tule ilmaiseksi

Tee sitä, mistä pidät ja ole sinnikäs. Siinä tärkeimmät asiat, jotka Johanna on oppinut työstä.

– Koko ajan kuulee ihmisten puhuvan, että he haluavat sitä ja tätä. Mikseivät he sitten mene niitä asioita kohti? Työ on niin suuri osa elämää ja arkea, että kannattaa tehdä sitä mistä tykkää.

Johannan tavoite on olla työssään todella hyvä. Niin hyvä, että hänet tunnettaisiin hyvänä myyjänä. Että asiakkaat soittaisivat hänelle. Se näkyisi kuukausituloissakin – Johanna haaveilee siitä, että voisi tienata viisi tai kymmenenkin tuhatta euroa kuussa.

Sitä ajatellaan, että raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä minä suoraan sanottuna mieluummin kuolen Mersussa kuin Ladassa.

– Töitä sen eteen saa paiskia todella kovasti, mutta mahdotonta se ei ole. Minulla on pelkkä provisiopalkka. Se motivoi. Joka kerta, kun menen asiakkaan luo, neuvottelen siis itse palkkani. Mitä kalliimman asunnon saan myytyä, sitä isompi on oma palkkioni.

Johanna on hyvin tarkka raha-asioissa. Laskut hän maksaa aina ajallaan eikä ole ikinä saanut maksumuistutusta. Raha on hänelle asioiden mahdollistaja. Hän myöntää olevansa vähän materialisti ja tykkäävänsä kauniista asioista.

– Sitä ajatellaan, että raha ei tee onnelliseksi, mutta kyllä minä suoraan sanottuna mieluummin kuolen Mersussa kuin Ladassa, Johanna vertaa.

Tärkeintä on silti se, ettei kaupassa tarvitsisi miettiä, onko varaa kalliimpiin lihapulliin vai pitääkö tyytyä halvempiin. Kolmen lapsen yksinhuoltaja joutuu joskus laskeskelemaan rahoja. Kun on oikein tiukkaa, Johanna leipoo sämpylöitä ja keittää ison kattilallisen jauhelihakeittoa, jota syödään monta päivää.

Kun Johanna oli pieni, hänen oma äitinsä leipoi sämpylöitä joka viikko – mutta ei yhtä tai kahta pellillistä, vaan viisitoista. Johannalla on nimittäin kahdeksan sisarusta. Muovikassien sangat venyivät, kun äiti kantoi maitoa kaupasta lapsikatraan juotavaksi. Äidiltä Johanna oppi paitsi käytännön asioita ja organisointikykyä, myös sitä, että raha pitää ansaita. Johanna tienasi ensimmäiset lanttinsa lapsena silittämällä iskän kauluspaitoja. Palkka oli kaksi markkaa per paita.

– Jokainen tietää, millainen homma paidan silittämisessä on. Opin jo pienenä, että rahan eteen pitää tehdä työtä.

Kun voimat loppuvat

Kolme lasta, kiinteistönvälittäjän hektinen työ ja suuret unelmat. Johannan elämä vaikuttaa niin vauhdikkaalta, että väkisinkin tulee ajatelleeksi, miten hän jaksaa kaiken.

– En minä aina olekaan jaksanut, hän tunnustaa.

Mahakivut ja uniongelmat kertoivat, että nyt pitäisi hidastaa.

Kun Johanna pari vuotta sitten vielä oli yrittäjänä lastenvaateliikkeessä, jaksamisen rajat alkoivat tulla vastaan. Yrittäjän vastuu kävi liian raskaaksi: liikkeen oli auettava joka aamu, ja jos työntekijä sairastui, Johannan oli tuurattava. Työstä saatu palkka ei ollut kohtuullinen uurastukseen nähden.

Mahakivut ja uniongelmat kertoivat, että nyt pitäisi hidastaa. Johanna itse uskotteli, että oireet olivat allergiaa tai milloin mitäkin, vaikka kaikki muut näkivät, että hän oli aivan loppu.

– Huomasi hukanneeni elämänilon. En kuunnellut itseäni, suoritin vain elämää.

Palkitseva äitiys

Johanna päätti opetella pysähtymään ja kuuntelemaan itseään. Hän ei painanut sata lasissa, vaan oli armollinen itselleen. Nykyään arki ei enää uuvuta. Työn vastapainoksi Johanna tapaa ystäviä ja käy urheilemassa. Ryhmäliikuntatunnilla aivot saa laittaa narikkaan. Hänen vanhempansa ja sisaruksensa asuvat lähellä ja heistä on paljon apua lastenhoidossa.

Joka toinen viikonloppu lapset ovat isällään. Silloin Johanna yrittää pitää omaa aikaa. Nähdä kavereita, käydä syömässä, nukkua pitkään, olla tekemättä mitään.

– Viimeksi lähinnä makasin kaksi päivää, Johanna sanoo ja nauraa.

– Sen jälkeen oli ihan eri fiilis maanantaina ja jaksoi palata arkeen.

Vaikka ylhäisessä yksinäisyydessä vietetty viikonloppu tekee joskus hyvää, ovat lapset Johannalle tärkeintä elämässä. Parasta ja palkitsevinta äitiydessä on nähdä, että jälkikasvu kasvaa ja voi hyvin. Kun muistellaan asioita, joita ollaan yhdessä tehty ja paikkoja, joissa ollaan yhdessä käyty. Ja ihan pienet hetket arjessa. Niin kuin se, kun Jonathan eräänä iltana yhtäkkiä kömpi äidin huoneeseen, tuli viereen ja sanoi: ”Äiti, mä niin rakastan sua”.

Mikä on sinun unelmasi? Katso videolta, miksi säästämiseen kannattaa tehdä suunnitelma.

Teksti: Anni Kemppainen

Kuvat: Maria Moulud

Kopioi sivun linkki: