Lapsen raha-asiat kuntoon näillä vinkeillä

Lapsen pankkipalveluiden avaaminen on nyt entistä helpompaa ja sen voi hoitaa vaikka oman keittiönpöydän äärestä. Mutta millaiset raha-asiat ovat ajankohtaisia taaperoikäisen kohdalla ja milloin lapsi voi tarvita omaa käyttötiliä?

Pienen lapsen kohdalla raha-asioissa painopiste on yleensä säästämisessä. Säästämällä kerätään pesämunaa lapsen tulevaisuuteen. Säästöt voivat tulla tarpeeseen vaikkapa ajokortin, vaihto-oppilasvuoden tai ensimmäisen oman kodin rahoittamisessa.

Lapselle voi ruveta kerryttämään säästöjä hänen omalle säästämisen tililleen, eli EtuTilille, tai rahastoihin. Säästöt voi myös hajauttaa tallettamalla osaksi tilille ja sijoittamalla osaksi rahastoihin.

Säästämiseen voivat osallistua vanhempien lisäksi niin sukulaiset, ystävät kuin kummitkin. Jos lapselle halutaan antaa rahalahjoja esimerkiksi syntymäpäivänä, voidaan rahat ohjata suoraan EtuTilille tai rahastoon.

Säästäminen alkuun verkossa

Konttoriin lähteminen pienen lapsen kanssa saattaa olla haasteellista. Huoltajan arkea helpottaakin se, että säästämisen voi aloittaa nykyään kotoa poistumatta. EtuTilin avaaminen lapselle hoituu kätevästi Palvelut lapselle verkossa -palvelussa. Sisään kirjauduttuaan huoltaja voi valita, mitä palveluita lapselle halutaan avata. Lapsen kaikkien huoltajien on hyväksyttävä palveluiden avaus pankkitunnuksilla, mutta riittää, että vain yksi huoltaja on Nordean asiakas. Toinen huoltajista pääsee antamaan hyväksyntänsä hänelle lähetetyn tekstiviestin kautta. Rahastosäästämisen lapselle voi puolestaan aloittaa helposti esimerkiksi verkkotapaamisessa pankkineuvojan kanssa. Tapaaminen käydään huoltajan verkkopankissa.

Kohti säännöllistä säästämistä

Säästäminen lapselle on palkitsevaa. Kun säästäminen on säännöllistä ja sen aloittaa jo lapsen ollessa pieni, voi pienistäkin kertasummista kasvaa täysi-ikäisyyteen mennessä mukava pesämuna. Säännöllisen säästämisen sopimuksella säästämisestä tehdään automaattista. Sopimuksen kautta huoltajan määrittelemä summa siirtyy EtuTilille tai rahastoon automaattisesti esimerkiksi kuukausittain.

Koululaiselle käyttötili ja Electron-kortti

Kun lapsi kasvaa ja aloittaa koulun käynnin, tulee lapsen oman käyttötilin avaaminen sekä Electron-kortin hankkiminen ajankohtaiseksi. Omalla kortilla lapsi voi ostaa esimerkiksi välipalaa koulupäivän jälkeen. Rahan siirto lapsen tilille onnistuu kätevästi huoltajan mobiilipankissa ja lapsen rahankäyttöä voikin säädellä pitämällä käyttötilillä pieniä summia rahaa kerrallaan. Lapsen itse keräämät säästöt voi puolestaan tallentaa säästöpossusta käyttötilille TalletusOtto-automaatilla. Käyttötilin ja Electron-kortin voi hankkia helposti verkossa Palvelut lapselle verkossa -palvelussa EtuTilin tapaan.

Lapsen raha-asioista kertoi Riitta Bernström Nordeasta.

Avaa tili ja pankkipalvelut lapsellesi 

Mikä on Nordean vauvalahja?

Ota yhteyttä, niin laitetaan taaperosi raha-asiat kuntoon

Teksti: Oona Kansi

Kuvat: Johanna Taskinen

Kopioi sivun linkki: