Onko käteisen aika ohi?

Oravannahasta on päästy pitkälle. Nykyään maksaminen toimii useimmissa tilanteissa ilman käteistä – ja jopa ilman pankkikorttia. Käteisen haastajaksi on hyvää vauhtia nousemassa älypuhelin. Tästä huolimatta käteistä rahaa saa nostettua useammasta paikasta kuin koskaan aiemmin.

Olet kerännyt ostoskärryt täyteen ja kaupan kassalla huomaat, että lompakkosi jäi eteisen pöydälle. Kuulostaako tutulta? Jos muistit ottaa älypuhelimesi mukaan, ei sinun välttämättä tarvitsekaan palata kotiin tyhjin käsin. Käteistä rahaa tarvitaan nykyisin entistä harvemmin ja sen käyttö vähenee Suomessa lähivuosina arviolta 5–6 prosentin vuosivauhtia. Samalla pankit ovat lopettaneet käteisen rahan käsittelyn useissa konttoreissa, kertoo Nordean Automaatti- ja rahahuoltopalveluista vastaava johtaja Anne Puustinen. Osasyynä tähän ovat uudet ja helpot maksamisen tavat, kuten lähimaksaminen, Siirto ja Nordea Pay.

Illalliskulut puoliksi ilman käteistä tai tilinumeroa

Kaveriporukan yhteiset illalliskulut on perinteisesti maksettu keräämällä kasaan yhteinen käteiskolehti tai tilisiirroilla jälkikäteen. Nykyään kustannusten jakaminen onnistuu näppärästi Siirto-sovelluksella. Yksi toimii maksajana, ja muut lähettävät hänelle reaaliaikaisesti oman osuutensa. Vaihtorahaa, verkkopankkitunnuksia tai tilinumeroa ei tarvita. Riittää, kun tietää kaverin puhelinnumeron ja kaverilla on Siirto käytössä. Siirto toimii iOS- tai Android-käyttöjärjestelmien puhelimissa ja sillä voi lähettää ja vastaanottaa maksuja pankista riippumatta.

Puustisen mukaan kavereiden ja perheenjäsenten välisten siirtojen lisäksi Siirrolla voi maksaa yhä useampia palveluita, kuten kampaamokäyntejä. Mobiilimaksaminen on yleistymässä myös sosiaalisen median kirpputoriryhmissä, ja esimerkiksi Ruotsissa se on perinteisilläkin kirpputoreilla jo arkipäivää. 

Puhelimesta lähimaksukortti

Älypuhelimella voi nykyään maksaa ostoksia myös esimerkiksi ruokakaupoissa, elokuvateattereissa ja ravintoloissa. Nordea Pay -maksusovellus nimittäin muuttaa puhelimen lähimaksukortiksi. Ostosten maksaminen onnistuu vilauttamalla puhelinta maksupäätteellä. Sovelluksella voi myös seurata omia ostoksia ja sovellukseen liitetyn tilin saldotietoja.

Puhelin toimii maksukorttina myös ulkomailla, eikä sen tarvitse olla maksamisen aikana yhteydessä internetiin. Sovelluksen lataamista ja käyttöä varten tarvitset Android-käyttöjärjestelmällä varustetun älypuhelimen, joka tukee lähimaksamista, Tunnuslukusovelluksen sekä Nordean maksukortin.

Enää ei käteinen katoa taskusta

Monet saattavat pitää käteistä turvallisimpana maksuvaihtoehtona. Muutaman kolikon tai setelin kadottaminen on kuitenkin yleensä todennäköisempää, kuin pankkikortin, saati sitten puhelimen hukkaaminen. Kun puhelimesta pitää yhtä hyvää huolta, kuin pankkikortista, on mobiilimaksaminen turvallista, ja rahat pysyvät tallessa tilillä.

Sekä Siirrossa, että Nordea Payssa rahat ovat suojassa henkilökohtaisen koodin takana. Siirto kysyy koodia sisäänkirjautumisen yhteydessä. Nordea Paylla puolestaan pienet ostokset on mahdollista maksaa lukitusruudun kautta ilman koodia, mutta käyttäjä voi halutessaan kytkeä tämän toiminnon pois päältä. Tällöin maksamiseen tarvitaan koodia ostoksen suuruudesta riippumatta.

Käteistä kaupan kassalta ja Postista

Puustinen uskoo, ettei käteisen aika käytön vähentymisestä huolimatta ole ainakaan näillä näkymin vielä ohi. Käteisen tarve voi tulla vastaan esimerkiksi erilaisissa myyjäisissä, pienissä liikkeissä ja kioskeissa, julkisessa liikenteessä sekä ulkomaanmatkoilla. Monen lapsen ensikosketus rahaan ja maksamiseen tapahtuu yhä käteisen kautta, kun vanhemmat antavat kolikoita taskurahaksi. 

Käteistä tarjoavien pankkikonttoreiden lisäksi rahaa saa nostettua useammasta paikasta, kuin koskaan aikaisemmin.Käteistä voi nimittäin nostaa muualtakin, kuin automaateista. Nordean asiakkaat voivat käyttää käteisnostopalvelua korttioston yhteydessä esimerkiksi K-ruokakaupoissa ja K-liikenneasemilla, Tokmannin liikkeissä sekä  R-kioskeissa. Käteistä on myös mahdollista tilata Postin toimipisteisiin soittamalla Nordea 24/7:ään. Tilaaminen maksaa 10 euroa.

Mikä ihmeen Nordea Pay? Ajassa otti selvää.

Siirto on tehty – lue, kuinka maksaminen mullistuu

Teksti: Oona Kansi

Kuvat: Johanna Taskinen

Kopioi sivun linkki: