Pitkä tai pätkä laina-aika – tehdään siitä elämää kestävä

Koti on usein pitkäaikainen hankinta ja elämän suurimpia taloudellisia sijoituksia. Siksi asuntolainan maksusta kannattaa tehdä omaan talouteen sopiva sekä yllätyksiltä turvaava.

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet nopeita lainan takaisinmaksajia. Nykyisin lainan maksu on helppo räätälöidä omaan elämään sopivaksi – esimerkiksi laina-aika voi olla jopa 35 vuotta, maksuihin voi saada tarvittaessa lyhennysvapaata ja yllättäviin tilanteisiin voi varautua usealla eri tavalla.

Usein lainaa otettaessa keskitytään asuntojen hintoihin, korkoihin ja marginaaleihin. Kannattaa kuitenkin käyttää hetki aikaa kokonaisuuden tarkasteluun sekä huomioida erityisesti elämän ja talouden yllätykset, jotka saattavat löytyä läheltä arkea. Miten taloutesi kestäisi, jos joutuisit esimerkiksi työttömäksi, sairastuisit vakavasti tai korot lähtisivät yllättävään nousuun?

Elämää kestävän asuntolainan avulla varmistat, että voit toteuttaa sinulle tärkeitä asioita laina-aikana, ja rahaa jää myös säästöön tulevaisuuden haaveita varten.

Neljä tapaa pitää talous tasapainossa

1. Omaa taloutta ja lainan takaisinmaksua voit turvata henkilövakuutuksella, jonka korvaus voi auttaa taloudellisesti työttömyyden, sairastumisen tai kuoleman sattuessa. Isoissa elämänmuutoksissa taloudellinen turva vapauttaa voimia ja jaksamista tilanteesta toipumiseen, eikä omasta kodista tarvitse luopua.

2. Voit varautua etukäteen mahdolliseen korkojen nousuun, ja sen aiheuttamaan lainanhoitokulujen kasvuun. Suojaamalla asuntolainan koron voit varmistaa, että korkokulut eivät nouse enempää kuin mihin sinulla on varaa. Näin rahaa jää myös muihin itselle tärkeisiin asioihin, kuten harrastuksiin tai säästöjen kartuttamiseen korkotason noustessa.

3. Omaan talouteen mitoitettu asuntolaina mahdollistaa myös säästämisen pieniin yllättäviin menoihin ja tulevaisuuden unelmiin. Alkuun pääset nopeasti ja mutkattomasti digitaalisen sijoitusneuvojamme Noran avulla.

4. Joskus kodin tavaroille voi sattua vahinkoja. Kotivakuutuksella huolehdit, että kodin vahingot eivät syö kaikkia säästöjäsi.

Näitä asioita kannattaa pysähtyä miettimään, jos sinulla on jo asuntolainaa tai olet suunnittelemassa oman kodin hankintaa. Päivitä tilanteesi yhdessä kanssamme! Tavoitat asiakaspalvelumme puhelimitse vuorokauden ympäri.

Millainen elämää kestävä asuntolaina sinulle sopii?

Tutustu asuntolainasivuumme, josta saat tarkempia tietoja tuoteratkaisuistamme.

Näitä asioita kannattaa miettiä

Kestäisikö taloutesi tulojen putoamisen tai asumiskulujen yllättävän nousun?

Asuntolainan takaisinmaksukykyä voi heikentää esimerkiksi:

  • korkojen nousu
  • työttömyys
  • vakava sairastuminen
  • työkyvyttömyys
  • läheisen kuolema
  • kodille ja kodin tavaroille tapahtuvat vahingot

Elämästä ja kodista ei tarvitse tinkiä, kun yllättäviin muutoksiin on varautunut etukäteen. Varmista, että taloutesi pysyy tasapainossa, jos elämä yllättää. Lue lisää asuntolainasivuiltamme.

Kopioi sivun linkki: